Tervetuloa Jyväskylän vasemmiston kunnallisjärjestön kotisivuille!
Vasemmisto Jyväskylässä kamppailee oikeudenmukaisuuden sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta. Kaikkia kaupunkilaisia on kuunneltava, eikä Jyväskylää tule kehittää vain hyvin toimeentulevien tai elinkeinoelämän ehdoilla.
Kunnallisjärjestö vastaa yhdessä Jyväskylän perusosastojen, valtuustoryhmän ja luottamushenkilöiden kanssa vasemmiston paikallistoiminnasta Jyväskylässä.
Kansanedustajat Kävelykadulla lauantaina
Kansanedustajat Matti Semi, Juho Kautto ja Merja Kyllönen vierailevat Keski-Suomessa useilla paikkakunnilla lauantaina 23.10.2021. Jyväskylän lisäksi edustajat vierailevat yhdessä tai erikseen Muuramessa, Laukaassa, Jämsässä, Äänekoskella ja Viitasaarella. Jyväskylän tilaisuus järjestetään Kävelykadun Kompassilla puoliltapäivin. Kansanedustajat saapuvat teltalle kello 13 ja viipyvät kello 14 saakka. Teltalla tavataan paikallisia äänestäjiä sekä vasemmiston aktiiveja ja puhutaan ainakin aluevaaleista, joita vasemmisto nimittää sotevaaleiksi. Tammikuun 23.

Strategiaseminaari: puheenvuoro 3 kärjet ja läpileikkaavat teemat
Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuusto. Suoraan sanottuna olen surullinen kaupunkistrategian kärkiin suunnitelluista muutoksista. Kärjet ovat kylmän etäiset ja se mikä elämässä on oikeasti tärkeää – ihmisten ja luonnon hyvinvointi – näyttää unohtuneen. Resurssiviisaus ja osallisuus on siirretty kärjistä ns. “läpileikkaaviksi teemoiksi”, eli niille ei anneta sitä strategista painoarvoa, joka niillä tähän asti on ollut. Materiaaleista ei käy ilmi, minkälaisen kuntajohtamisen työkalun

Strategiaseminaari: puheenvuoro 2 visiot
Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuusto Visiota on luonnosmateriaalissamme kuvattu strategian punaiseksi langaksi, joka on viestinnällisesti muistettava ja joka ohjaa koko strategiaa sisällöllisesti. Viestinnällisesti muistettavin osa nykyisessä strategiassa on slogan “rohkeasti aikaansa edellä”. Se on tavoitetila ja sutkautus, joka on syytä säilyttää, sillä siihen meidän on tähdättävä edelleen tulevina vuosina. Mitä strategian sisällölliseen tiivistämiseen tulee, osa hahmotelluista strategiakärjistä kyllä täsmää tähän visioon,

Strategiaseminaari: puheenvuoro 1 arvot
Inhimillisyys ja rohkeus sopivat arvoina hyvin kaupunkistrategiaan paremmin kuin vanhassa strategiassa esiintynyt luovuus. Arvoista olisi tärkeää nostaa strategiaan myös yhdenvertaisuus, minkä suhteen kaupungissa on paljon tehtävää. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat kaupunkimme yhteisön perusta, jota meidän on vahvistettava. Kun nuo sanapilvet tuossa vilahtivat, panin merkille yhdenvertaisuuden korostuneen sielläkin. Arvojen lisäksi kommentoimme näin aluksi myös yleisesti strategiaprosessia. Kevyt päivitys näyttää tässä vaiheessa

Vasemmiston ajama maksuton toisen asteen koulutus alkoi!
Uudistus maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta takaa kaikille nuorille maksuttoman lukion ja ammatillisen koulutuksen, ja opiskeluun tarvittavat oppimateriaalit. Tämä on lapsiperheille merkittävä etu. Se turvaa jokaiselle peruskoulun päättäneelle nuorelle jatkomahdollisuuden ja sitä kautta paremmat eväät tulevaisuuteen. Pelkän peruskoulun varaan jääneiden työllistyminen on käytännössä nykypäivänä mahdotonta, joten uudistus tukee nuorten elämää merkittävällä tavalla. Uudistus näkyykin tämän syksyn selvässä nousussa ammatilliseen opiskeluun hakeneiden
Vasemmiston edustajat Jyväskylän luottamustoimissa
Jyväskylän Vasemmiston edustajat kaupungin luottamustoimiin on valittu vuosille 2021-2025. Lähes kaikki valitut luottamushenkilöt olivat ehdolla kuntavaaleissa. Kaupunginvaltuusto2. varapj: Eila Tiainen Kaupunginhallitusjäsen: Irma Hirsjärvivaraj: Ira Vainikainen Tarkastuslautakuntajäsen: Heidi Elmgrenvaraj: Matleena Käppi Kaupunkirakennelautakuntajäsen: Kari Yksjärvivaraj: Akseli Hiltunen Rakennus- ja ympäristölautakuntajäsen: Paul Abbeyvaraj: Katja Oksanen Ympäristöterveyden lautakuntapuheenjohtaja: Anne Kovanenvaraj: Tapio Kaakkuriniemi Sivistyslautakuntajäsen: Oskari RantalaVaraj: Maria Koivuvirta Kulttuuri- ja liikuntalautakuntajäsen: Rosa Heikkinenvaraj: Ilkka Pernu

Valtuustokausi alkoi 2.8.2021!
Jyväskylän valtuuston ensimmäisessä kokouksessa 2.8. päätettiin luottamuspaikoista. Listan vasemmiston luottamushenkilöistä näet tästä linkistä https://www.vasemmistojkl.fi/kaupungin-luottamuspaikat/ Tilaisuus järjestettiin poikkeuksellisesti Huhtasuon koululla. Se sopii sivistys- ja koulukaupunkiin hyvin, sillä se on kansainvälisin koulumme. Kuvassa vasemmalta takaa ryhmäpuheenjohtajamme Ira Vainikainen, edessä valtuuston varapuheenjohtaja Eila Tiainen, ensimmäinen varavaltuutettu Oskari Rantala, valtuutettu Rosa Heikkinen, kaupunginhallituksen jäsen Irma Hirsjärvi ja valtuutettu Sirkku Ingervo. Poissa kuvasta on valtuutettu Paul
- Kategoriat:
- Asiasanat Arpajaiset basaari bileet BIOS Ehdokashankinta Eila Tiainen esteettömyys EU Feminismi Fysiikka Hyvinvointialue Ilkka Pernu Irma Hirsjärvi Johanna Vehkoo Johanna Vuolasto Jouni Takkinen Jukka Kinos Jussi Ahokas Jussi Saramo Juuso Aromaa jyväskylä Kati Jetsu Kehittäminen keski-suomi keskustelu keskustelusarja Keskustelutilaisuus kestävyys kevät kevätkokous kokous Korpilahti kunnallisjärjestö kunta Kuntavaalit 2021 Kuntavaalit2021 kuokkala kuuluu Luottamushenkilöt lutakko Maakunta Maapallo Matleena Käppi Matti Leino monikulttuurinen Nato nokipannukahvi ohjelma pääekonomisti Paavo Järvensivu Paul Abbey periaateohjelma pikkujoulut politiikka puoluekokous Rauha Ruotsi sääntömääräinen saavutettavuus sarja Seminaari Simo Rantanen some Soste Sota Suomi taide talous tapahtuma Tasa-arvo Teema Timo Aro Toimeentulo toimikunta toimintaohjelma toimisto Tuleva vasemmisto turvallinen Tutkija työnhaunmalli Työttömät Ukraina uusien ilta vasemmalta vasemmist vasemmisto Vasemmistonaiset vasemmistonuoret Veera Kiretti Venäjä Verkkotapahtuma viestintä vuosikokous Ydinvoima Yrittäjä yritys
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Jyväskylän Talvi Jyväskylän Talvi @ Kulttuuritalo Villa Rana helmi 27 – maalis 1 Koko päivä Työväen kulttuuritapahtuma Jyväskylän Talvi tulee jälleen 27.2.-1.3.2026! Talven ohjelmisto muodostuu niin ajankohtaisesta puheohjelmasta, kevyemmistä kulttuuritilaisuuksista, koko perheelle sopivasta lastentapahtumasta sekä elokuvista, jotka sopivat vauvasta vaariin. |