Jyväskylän kaupunki vaslogolla

Kansanedustajat Kävelykadulla lauantaina

Kansanedustajat Matti Semi, Juho Kautto ja Merja Kyllönen vierailevat Keski-Suomessa useilla paikkakunnilla lauantaina 23.10.2021. Jyväskylän lisäksi edustajat vierailevat yhdessä tai erikseen Muuramessa, Laukaassa, Jämsässä, Äänekoskella ja Viitasaarella.

Jyväskylän tilaisuus järjestetään Kävelykadun Kompassilla puoliltapäivin. Kansanedustajat saapuvat teltalle kello 13 ja viipyvät kello 14 saakka. Teltalla tavataan paikallisia äänestäjiä sekä vasemmiston aktiiveja ja puhutaan ainakin aluevaaleista, joita vasemmisto nimittää sotevaaleiksi. Tammikuun 23. päivä käytävissä vaaleissa ratkaistaan millaisella kokoonpanolla maakunnan sote- ja pelastustoimen asioita hoidetaan seuraavat vuodet. Ehdokashankinta on parhaillaan käynnissä.

Kompassille kannattaa tulla hyvissä ajoin, sillä paikallista vasemmistoväriä sisältävä yhtye Aarne Vesterinen Team aloittaa musisoinnin jo puoliltapäivin. Teltalla on tarjolla kuumaa kahvia ja makeaa pullaa.