Tervetuloa Jyväskylän vasemmiston kunnallisjärjestön kotisivuille!

Vasemmisto Jyväskylässä kamppailee oikeudenmukaisuuden sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta. Kaikkia kaupunkilaisia on kuunneltava, eikä Jyväskylää tule kehittää vain hyvin toimeentulevien tai elinkeinoelämän ehdoilla.

Kunnallisjärjestö vastaa yhdessä Jyväskylän perusosastojen, valtuustoryhmän ja luottamushenkilöiden kanssa vasemmiston paikallistoiminnasta Jyväskylässä.

ipa lapio

Astumme vuoteen 2023

Astumme vuoteen 2023 kuljettuamme epätodellisen rajujen muutosten vuoden läpi. Olemme Euroopan parhaimpiin kuuluva talousmaa, ja työllisyysluvut ovat häkellyttävä korkeat. Se kertoo siitä, että hallituksen elvyttävä politiikka onnistui ja suomalainen yhteiskunta on vahva. Se on tärkeää, sillä kunnissa on käyty läpi valtava murros. Jyväskylän kasvukeskuksen asema näkyy hyvinvointina, mutta pinnan alla kaikki ei ole aivan hyvin. Hoiva-alan ihmiset ovat uupuneita, hintojen

Lue lisää...
Eila Tiainen

Mennyttä (ei niin kaukaista) aikaa etsimässä

Koronasta päästyä maailma ei suinkaan päätynyt entisiin uomiinsa, saimme järkytykseksemme sodan Eurooppaan, minkä päättymisestä ei vielä näy jälkeäkään. Niinpä meidän useimpien vuosi taitaa vaihtua sumean sekalaisissa sodan pikaista loppua toivovissa tunnelmissa. Pian pari vuotta on takana kunnallisvaaleista ja olemme puolivälissä vaalikautta, jolloin vasemmiston valtuustoryhmässä Jyväskylässä tapahtuu vaalien jälkeen sovittuja paikkavaihdoksia, mm. kaupunginhallituksen Irma Hirsjärvi vaihtaa tehtäviä valtuustoryhmän pj:n Ira Vainikaisen

Lue lisää...
Valtuustoryhmä

Valtuustoryhmän terveiset

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä piti 21.3. kaupunginvaltuuston kokouksessa esillä muun muassa asunnottomuuden ehkäisyä, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja ilmastotekoja. – Vaadimme, että kohtuuhintaisia asuntoja tuottava kaupungin yhtiö Jyväskylän Vuokra-asunnot oy toteuttaa päätehtäväänsä, eikä kaupungin tule nostaa yhtiöstä osinkoja pienituloisten asukkaiden kustannuksella. – Toivoimme vahvempia eettisiä periaatteita kaupungin sijoitustoimintaan. – Esitimme, että kaupunki tekisi ilmastohätätilan julistuksen. Taustalla on yhdessä Vihreiden kanssa jättämämme valtuustoaloite. Vaatimus julistuksen

Lue lisää...
Valtuustoryhmä

Vasemmiston valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro 29.11.2021 talousarvio

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Vasemmiston valtuustoryhmä tukee kaupunginhallituksen talousarvioesitystä.  Olemme erittäin tyytyväisiä, että säilytämme ja vahvistamme tulevan vuoden talousarviossa kaupunkilaisten palveluita lautakuntien esitysten mukaisesti. Panostukset perheiden ja lasten hyvinvointiin ovat erittäin tervetulleita ja tarpeellisia. Korona-ajan edelleen pitkittyessä palveluiden saatavuus on keskeisessä asemassa kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja eriarvoistumiskehityksen suitsimisessa.  Kiitämme hyvää yhteistyötä yli ryhmärajojen. Toivomme, että jatkossakin pidämme valtuustossa lautakuntien syvää

Lue lisää...
Vasemmisto juhlii

Tiedote: Jyväskylän vasemmisto puolusti budjettiseminaarissa lautakuntien esittämää sivistyksen ja soten rahoitusta.

Jyväskylän vasemmisto puolusti budjettiseminaarissa lautakuntien esittämää sivistyksen ja soten rahoitusta. Hyvähenkisessä keskustelussa lautakuntien esitykset palautettiin käytännössä yhteistuumin valtuuston lopulliseen budjettikeskusteluun, eikä myöskään kirjastojen lakkautuksia esitetä. Vasemmisto on huolissaan syvästä velkaantumisesta ja sen paikkaamisesta tuottavaa omaisuutta myymällä. ”Education Facilitiesin myyntivoitto on syöty lähes heti, ja samantien alamme maksaa vuokraa aiemmin omistamistamme hyväkuntoisista kiinteistöstä” totesi kaupunginhallituksen jäsen Irma Hirsjärvi. Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Eila

Lue lisää...
Kati Jetsu ja Eila Tiainen

Tiainen ja Jetsu Jyväskylästä Keskimaan edustajistoon

Kolme vasemmistolaista valittiin Osuuskauppa Keskimaan edustajistoon 4.-17.10.2021 käydyissä vaaleissa. Jyväskylän jäsenalueelta valittiin kaksi vasemmistolaista, Eila Tiainen ja Kati Jetsu ja eteläiseltä alueelta yksi, Matleena Häätylä. Kaikkiaan vaaleissa valittiin 50 edustajaa. Toimittaja, FM Eila Tiainen valittiin uutena edustajana 621 äänellä, joka on koko vaalin toiseksi suurin äänimäärä. Varapääluottamusmies, sairaanhoitaja Kati Jetsu jatkaa vanhana valtuutettuna. Hän sai 331 ääntä. Kolmas edustajistoon valittu

Lue lisää...
Jyväskylän 2019

Tiedote: Vasemmiston valtuutetut peräänkuuluttivat pitkäjänteistä omistajapolitiikkaa

Kuusi vasemmistoliiton valtuutettua äänesti Education Facilities -kaupan valmisteluun palauttamisen puolesta 25.10. pidetyssä Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa. Pelastuslaitos siirtyy tulevassa hyvinvointialueessa kuntien yhteiseen omistukseen. Tässä mielessä pelastuslaitosten kiinteistöjen myynti Jyväskylässä on verrattavissa omaisuuden siirtämiseen pois tulevalta hyvinvointialueelta, kritisoi palautusesityksen tehnyt Paul Abbey puheenvuorossaan.  Päätöksenteon tueksi toivottiin erityisesti lausuntoja Keski-Suomen Liitolta ja hyvinvointialueen valmisteluryhmältä sekä pitkän aikavälin talousvaikutusten selvitystä. Vasemmiston valtuustoryhmässä jaetaan vahvasti

Lue lisää...
ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
Jyväskylän Talvi
Jyväskylän Talvi @ Kulttuuritalo Villa Rana
helmi 27 – maalis 1 Koko päivä
Työväen kulttuuritapahtuma Jyväskylän Talvi tulee jälleen 27.2.-1.3.2026! Talven ohjelmisto muodostuu niin ajankohtaisesta puheohjelmasta, kevyemmistä kulttuuritilaisuuksista, koko perheelle sopivasta lastentapahtumasta sekä elokuvista, jotka sopivat vauvasta vaariin.
28