Jyväskylän kaupunki vaslogolla

Mennyttä (ei niin kaukaista) aikaa etsimässä

Koronasta päästyä maailma ei suinkaan päätynyt entisiin uomiinsa, saimme järkytykseksemme sodan Eurooppaan, minkä päättymisestä ei vielä näy jälkeäkään. Niinpä meidän useimpien vuosi taitaa vaihtua sumean sekalaisissa sodan pikaista loppua toivovissa tunnelmissa.

Pian pari vuotta on takana kunnallisvaaleista ja olemme puolivälissä vaalikautta, jolloin vasemmiston valtuustoryhmässä Jyväskylässä tapahtuu vaalien jälkeen sovittuja paikkavaihdoksia, mm. kaupunginhallituksen Irma Hirsjärvi vaihtaa tehtäviä valtuustoryhmän pj:n Ira Vainikaisen kanssa.

Vuoden 2021 kuntavaalit eivät menneet kuin Strömsösssä – menetimme Jyväskylässä yhden valtuustopaikan ja kuuden valtuutetun voimin olemme pitäneet parhaamme mukaan esillä vasemmistolaisia vaihtoehtoja kokoomus- ja demarivetoisessa kaupungissa ja huomanneet, että erityisesti kh:n puheenjohtajan persoonalla ja tavalla hoitaa luottamustehtäväänsä on suuri merkitys. Edelliset neljä vuottaan mentiin vihreiden komennossa.

Korona on tietenkin lisännyt vaikeuskertoimia päätöksentekoon ja osa sen aikana omaksutusta työtavoista on jäänyt pysyviksi. Etätyö ja -kokoustaminen eivät kuitenkaan aina korvaa läsnäolotapaamisia ja yhteistä silmäkkäin keskustelua.

Menneen vuoden tärkeimpiä tehtäviä on ollut valmistautuminen ”vuosisadan muutokseen”, suurimpaan hallinnonuudistukseen sitten läänien lakkauttamisen. Valtakunnan 7. suurin kaupunki Jyväskylä menetti sotepalvelujen lähtiessä 1,1 miljardin budjetistaan reilut puolet ja sen pohjalta me luottamushenkilöt ja kaupungin viranhaltijat olemme rakentaneet uuden Jyväskylän ja sen kevennetyn organisaation samalla kun monet meistä ovat tehneet toisaalla hartiavoimin töitä Keski-Suomen hyvinvointialueen luomiseksi ja vuoden vaihteen turvallisen siirtymän varmistamiseksi.

Ja sitten vielä muutama henkilökohtainen yksityiskohta:
Pari asiaa on päätöksenteossa erityisesti jäänyt harmittamaan: se että yliopiston ja muutaman kunnan kanssa valmisteltu Päijänteen biosfäärialue ei edennyt hakuvaiheeseen, kun kokoomus päätti lyöttäytyä keskustan, perussuomalaisten ja kristillisten kanssa kaupunginhallituksen äänestyksessä vastustamaan hanketta ja toinen harmittava asia, myös kokoomuksen torppaama, oli hävitty äänestys kaupungin työntekijöiden vaatimattomasta virkityssetelistä. Se jäi vain viimeisen koronavuoden iloksi.

Suurin osa päätöksenteosta on arkista valmistelua ja puurtamista (Hippos) ja muutoksia (Valtiontalon kulma) saadaan aikaan välillä todella hitaasti. Haluan nostaa tässä kuitenkin yhden ilonaiheen: saimme uusittuun Jyväskylän kaupunkistrategiaan uuden tärkeän kärjen – sivistyksen. Edellisessä asiakirjassahan kulttuuri ja sivistys olivat mukana varsin vaatimattomasti mutta nyt sivistys on liikuntapääkaupungin ohella vahvasti antamassa potkua koulutukseen ja kulttuuriin.
Niin – ja valittiinhan me ”uusi” kaupunginjohtajakin! Timo Koivisto sai toisen 8 vuoden pestin, onnea!
Ja onnea sekä jaksamista kaikille vassareille! Vuodenvaihteen jälkeen alkaa ankara työntekorupeama kansanedustajapaikan uusimiseksi!

Hyvää uutta vuotta!

Eila Tiainen, vas. Keski-Suomen piirin pj.
Jyväskylän valtuuston 2. vpj.
K-S:n hyvinvointialueen hallituksen jäsen

Eila Tiainen

Hyväksytkö sivustolla kolmansien osapuolten evästeiden käytön? Tutustu tietosuojaselosteeseen