Jyväskylän kaupunki vaslogolla

Tiedote: Vasemmiston valtuutetut peräänkuuluttivat pitkäjänteistä omistajapolitiikkaa

Kuusi vasemmistoliiton valtuutettua äänesti Education Facilities -kaupan valmisteluun palauttamisen puolesta 25.10. pidetyssä Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa.

  • Pelastuslaitos siirtyy tulevassa hyvinvointialueessa kuntien yhteiseen omistukseen. Tässä mielessä pelastuslaitosten kiinteistöjen myynti Jyväskylässä on verrattavissa omaisuuden siirtämiseen pois tulevalta hyvinvointialueelta, kritisoi palautusesityksen tehnyt Paul Abbey puheenvuorossaan. 

Päätöksenteon tueksi toivottiin erityisesti lausuntoja Keski-Suomen Liitolta ja hyvinvointialueen valmisteluryhmältä sekä pitkän aikavälin talousvaikutusten selvitystä.

Vasemmiston valtuustoryhmässä jaetaan vahvasti huoli kaupungin taloustilanteesta ja ylijäämäkertymän heikosta kehityksestä, joka oli valmistellun kaupan tärkein peruste. Kertaluontoisesta helpotuksesta huolimatta kiinteistöomistuksista luopuminen yksipuolistaa jatkossa kaupungin tulopohjaa. 

  • Rakenteellinen alijäämä pitäisi pystyä paikkaamaan rakenteellisilla uudistuksilla, ei hätäratkaisuilla. Huolena on, että päätös myydä kannattava sijoitus kostautuu myöhemmin, pohtii tuore valtuutettu Rosa Heikkinen.

Valmisteluun palauttamisen puolesta äänestivät Paul Abbey, Rosa Heikkinen, Matleena Käppi, Ira Vainikainen, Irma Hirsjärvi ja Sirkku Ingervo.

Lisätietoja: 

Ira Vainikainen 
Jyväskylän Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja 
ira.vainikainen@jyvaskyla.fi

Jyväskylän 2019