Moni tietää, millaista on tehdä tyhjästä ruokaa vuosi toisensa jälkeen. Moni tietää mitä on kursia kokoon harsoiksi kuluneita vaatteita, tai kun lapsille ei tarvitse enää kertoa, ettei ole varaa johonkin, sillä he tietävät sen muutenkin.
Köyhyys jää lihasmuistiin. Se on kylmä, se on nälkä, se on alituinen väsymys ja se on ulkopuolelle jäämistä. Se tuntuu muistikuvana ravintolassa: millaista oli olla se, jolla oli aina varaa juoda vain vettä. Se aktivoituu vaatekaupassa, kun tajuaa, miten ei muista enää, kuinka vaatteita ostetaan. Se nousee esiin ruokakaupassa aina kun näkee perunat, porkkanat, ryynit ja alelaput. Se nousee tunnemuistiin joka kerta kun näkee mainoksen niistä perhematkailupaikoista, joihin omalla perheellä ei koskaan ollut varaa.
Kuka kuuntelee köyhää -verkosto on valtakunnallinen hanke, joka tuo päättäjiä ja köyhiä saman pöydän ääreen hakemaan konkreettisia, nopeita mutta pysyvä ratkaisuja köyhyyteen. Jyväskylässä verkosto järjestää 19.102020 ”Ootsä joku köyhä vai??” -tapahtuman. Sitä varten teimme etukäteen kolme haastattelua. Niissä köyhyyttä kokeneet lapsiperheelliset kertovat itse, millaisiin jopa järjettömiin asioihin perheiden arki voi kompastua. Keskustelussa haetaan ratkaisuja tilanteisiin, jotka monesti olisivat hoidettavissa varsin pienillä toimilla tai rahasummilla. Ennakkoon kerättiin listaus toimenpiteistä, joilla lapsiperheiden asemaa voitaisiin parantaa. Tämä toimenpidelistaus luovutetaan Jyväskylän päättäjille, ja se julkistetaan tilaisuudessa teemaan liittyvän kannanoton kanssa.
Olen puheenjohtajana tässä lapsiperheköyhyydestä käydyssä keskustelussa. Koronan vuoksi jo kertaalleen siirretty tapahtuma järjestetään nyt Teamsissa maanantaina 19.10. klo 15 – 17. Jos olet kiinnostunut osallistumaan tilaisuuteen, ilmoittaudu viimeistään 15.10. mennessä joko sähköpostitse tai puhelimitse: satu.kortelainen@jstry.fi, 044 713 6393. Työttömien Keskusjärjestö on Kuka kuuntelee köyhää-hankkeen yhteistyökumppani.
Tutkija Irma Hirsjärvi
Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja
Vasemmistonaisten hallituksen jäsen
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen
Jyväskylän kaupunginvaltuutettu
Keski-Suomen maakuntavaltuutettu
Kuntavaaliehdokas 2021
Tapahtumalinkki facebook-tapahtumaan:
https://www.facebook.com/events/2557624294528309
