Vasemmistoliiton kansanedustajat Jussi Saramo, Mai Kivelä ja Juho Kautto saivat tiukat vaatimukset eläkeputken säilyttämisestä Jämsästä, missä UPM:n Kaipolan tehtaan lopettaminen jättää suoraan työttömäksi lähes 500 henkeä, kerrannaisvaikutuksineen ilman työtä jää arviolta 1500 ihmistä. Jämsässä on laskettu, että Kaipolan 500:sta irtisanottavasta puolet pääsee eläkeputkeen, jos sitä nyt ei päätetä lakkauttaa. Myös Säynätsalon vaneritehtaan lopettamisen aiheuttamaan ahdinkoon saadaan helpotusta eläkeputkesta.
Opetusministeriksi vuoden vaihteessa ryhtyvä Jussi Saramo näkee eläkeputken säilyttämisen tärkeänä myös siksi, että varoja voidaan käyttää enemmän nuorten tukemiseen ja heidän opin- ja ammattipolkujen vahvistamiseen. Nuorten tukemisella ja kouluttamisella saadaan kaivattuja työllisyysvaikutuksia enemmän.
Kansanedustajat saapuivat Jämsään junalla, jatkoivat autolla matkaansa Korpilahden kautta Jyväskylään ja Äänekoskelle. Kaksoisraiteen merkitys tuli enemmän kuin selväksi. Sen suunnittelun edistämiseen valtion budjetissa on varoja samoin mm. 4-tien parantamisen jatkamiseen mutta ei uusien MAL-sopimuksien tekemiseen. Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteistyösopimusta laajennettiin viime keväänä koskemaan pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen ja Oulun lisäksi myös Jyväskylää, Lahtea ja Kuopiota mutta rahaa ei uusien sopimuskumppaneiden hankkeisiin ole ainakaan toistaiseksi löytynyt. Valtakunnallisen tasapuolisuuden ja yrittämisen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta kulkuväylien ja liikenteen tasavertaisesti kehittämisestä.
Hallitus on tukenut koronan vuoksi runsaasti yrityksiä, nyt myös muusikoita mutta esittävän taiteen ja kuvataiteen tekijät ovat pulassa. Korona koskettaa kaikkia ja sen vuoksi koko yhteiskunta on pyritty pitämään toiminnassa taiteilijoita unohtamatta, toteaa kansanedustaja Jussi Saramo.
– Eila Tiainen
Keski-Suomen Vasemmistoliiton ry:n puheenjohtaja
Jyväskylän kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtaja
Kirjoitus julkaistu Keski-Suomalaisessa 10.10.2020
https://www.ksml.fi/paikalliset/3132059